Keikoilla Tsekeissä

KÖÖPENHAMINA, lentokenttä, keskiviikko 18.1.2012 klo 08.15 paikallista aikaa

Norwegian toi minut Helsingistä tänne, Paunu toi Tampereelta Helsinkiin. Tästä jatkan norjalaisella Prahaan.  Norjalaiset tarjosivat koneessa kahvin, kiitos kiitos. Se olisi maksanut jotain, mutta eipä ollut käteistä kukkarossa. Ystävällinen lentotemäntä toi kierroksensa jälkeen minulle maittavan kupillisen. Ei oo nii nokonnuukaa öljyvaltion lentoyhtiöllä, etteikö yhtä kahvikupillista köyhälle. Hyvää oli se.

Istun pöydän ääressä, ympärillä puhutaan pääasiassa tanskaa. Melkein vieressä on Legopuoti, poikkeuksena hajuvesi- ja krääsäkauppoihin. Eivät ole vielä kentällä päättäneet, miltä portilta lentoni DY 3580 lähtisi. Aina näissä kohdissa on sellainen olo, että ei voi rentoutua, ennenkuin lähtöportti on lähietäisyydellä. Nyt siis pakkorentoutta tähän, kiire ei ole.

Tänään illalla on Prahassa bänditreenit. Olen osallisena Hyvää Matkaa -nimisessä  suomalais-tsekkiläisessä kokoonpanossa. Nimi voi tuntua tylsältä, mutta selvennettäköön, että matka on suomeksi äiti. Hyvä ei lie tarkoita mitään, mutta vapaasti tsekinnettynä nimi on siis Dobre Matka, Hyvä Äiti. Tai Dobre Äiti. Tai jotain.


Musiikki tulee olemaan vähintään yhtä erikoisen sekalaista, kuin nimen väännökset. Keikkoja on muutamia tällä rupeamalla, Prahassa ja - mikä mainiointa - myös myös muualla Tsekissä, Litomericessä ja Volynessa. Olkoon suosiomme suikea!

Tämä täältä Köpiksen kentältä, seuraavaksi kirjotan missä lie.




TSEKIN ILMATILA, lentokone, keskiviikko 25.1.2012 klo 13.12 lentokoneaikaa

Selevä homma. Istun taas norjalaisessa koneessa, välilasku Tukholmaan ja sitten Vantaalle, sieltä bussilla kotiin. Lumityöt odottavat.

Minä en pidä lentämisestä. Kulkisin mielummin junalla, mutta kun niitä ei kulje sinne, minne menen. Lentokentät ovat ikäviä paikkoja. Käsittämätöntä on se, että turvatarkastuksessa ei saa olla edes vesipulloa laukussa tai hyppysissä, alkoholista nyt puhumattakaan. Mutta kuitenkin heti tarkastuksen jälkeen kaikkea voi ostaa ja viedä muassaan koneeseen. Tosin kaikki maksaa vähintään tuplasti normihintoihin verrattuna. Minä tietysti vanhana salaliittoteoreetikkona epäilen salaliittoa. Lentoyhtiöt, lentokentät ja lentoviranomaiset ovat laatineet turvasääntöjä tähän malliin siksi, että lentokenttäyrittäjät saisivat varmemmin voittoa ja voivat näin maksaa bisneksestään oivalliset provikat lentokentille sun muille tahoille.  Rikkaat rikastuu.

Keikat menivät kertakaikkiaan loistavasti.  Harjoituksissa tutustuin biiseihin, joista osa oli jollakin tavalla ennestään tuttuja kapellimaisteri Michal Hrubyn aiemmista bändeistä. Lainaksi saatu kontrabasso oli hyvä, mojovat soundit sekä jousella että pizzicato (tiesittekö, että sormin syötynä pitsa on pizzacato?).

Ensimmäinen keikka oli eräässä mainiossa pubissa, joka oli samalla kirjakauppa. Kaupan oli lähinnä esoteeriseen kirjallisuuteen vivahtavaa teosta, hörhöä ja shamanismia.  Sopii minulle. Paikka oli melkoisen pieni, yleisöä mahtui ehkä vain parisen kymmentä, mutta olipa likeinen tunnelma. Soitimme aluksi pari settiä kaksin Michalin kanssa, hän soitti tenorifonia, klarinettia sekä bassoklarinettia. Duosimme myös yläsävelhuiluilla. Myöhemmin percuusiionistimme Onni Lillqvist pääsi paikalle, otti djemben ja soitti kanssamme pari settiä lisää.

Toinen keikka oli perjantaina Litomericessä, kaupungissa, jossa vuosittain järjestetään muun muassa mainiot musiikkifestarit, joissa olemme joskus olleet Trio Potslojolla keikalla. Kyseisellä festarialueella sijaitsee pienehkö, mutta mainio pubi, jonka takaosassa oli erillinen sali estradeineen ja pa-kalustoineen. Salissa haisi vahvasti home. Väkeä ei ollut hirveästi, mutta mitäpä siitä. Keikka oli hyvä, vaikka biisit saivatkin lennossa uusia sovituksia. Itse asiassa sehän juuri onkin hauskaa ja virkistävää! Hyppäämme laivaan, jonka kurssia emme tiedä, katsotaan vain mitä tapahtuu. Perille päästään joka tapauksessa.

Yövyimme läheisessä hostelissa, jossa oli KUUMA! Onneksi yöllä joku äkkäsi avata ikkunan ja oven, että saimme viilennystä muutenkin hikisiin oloihimme. Aamulla melko romuluisen oloinen mies tuli kurkkaamaan ovesta sanoen – kuulemma - , että mitäs työ vielä täällä teette? Huoneen piti olla tyhjä jo tunti sitten! No juu juu, mennään, jedem!

Lounastimme keskustan liepehillä olevassa mainiossa pubissa. Alkukeitto, pääruoka, tuoremehu ja pari olutta yhteensä noin kahdeksan euroa. Pääruokana söin bramborakkia juustotäytteellä, eli perunataikinasta tehty piiras sillä juustolla. Näitä oli lautasella kaksi isoa mötikkää, lisukkeena hiukan salaattia. Erittäin hyvä annos.

Syötyämme ja hiukan vielä istuttuamme lähdimme matkalle kohti Volynen kaupunkia. Päästyämme ulos hämmstelimme hetken lumisadetta, tai räntää se oli. Matkaa määränpäähän oli muutama tunti, pimeys kerkisi laskeutua, keli oli perin surkea ja siellä täällä oli autoa ja rekkaa ojassa. Kuskimme, tenorifonisti ja huilisti Tomas Cerny oli tilanteen tasalla ja ajoi rauhallisesti.

Se mitä pimeydessä kaupungista näki, oli varsin hienoa. Soittopaikkamme oli vanha linna, kotiseutumuseona nykyään toimiva. Museon hoitaja tuli avaamaan meille ovet, roudasimme vehkeemme sisään ja läksimme päivälliselle erääseen mainioon pubiin lähitienoilla. Tilasin bramborakin, joka tällä kertaa tarkoitti isoa perunalättyä ja runsaasti (!) salaattia. Ateriaan tietysti kuului "maybe one or two beers".

Olutta tsekit juovat kuin lapset maitoa. Ruokatunnilla poiketaan pubissa syömässä ja juodaan pari tuopillista, töistä tullessa juodaan muutama ja ehkä vielä kotonakin pari. Olut on huomattavasti parempaa, kuin suomalainen – ja miedompaa. Plzen Urguell, jota pääasiassa pyrin juomaan läsnäollessain, valmistetaan erityiseen lähdeveteen, jonka ansiosta jopa lääkärit suosittelevat sitä sen elimistölle edullisen emäksisen pH-arvon vuoksi.

Joo, seli seli, kuulen jonkun sanovan. Muusikot ovat juoppoja ja ovat aina tilanteen salliessa kittaamassa olutta.  Voi olla, että jotkut muusikot ovatkin juoppoja, mutta onneksi kaikki juopot eivät ole muusikoita. Ei tässäkään bändissä olla juovuksissa lavalla, se ei ole kivaa.

Museokeikka oli täysin akustinen, rumpali Peter Galata soitti hienovaraisesti, otaksun yleisön kuulleen kontrabassostani ainakin muutaman äänen. Yleisöä oli muutes sali täynnä, ehkä n. 50. Keikkaamme oli paikallisessa radiossa mainostettu. Keikan jälkeen museonhoitaja tarjoili meille paikallista, ehkä suorastaan kotipolttoista Slivovicea sekä hunajaviiniä. Jos en aivan väärin ymmärtänyt, niin museon henkilökunta valmistaa näitä itse ja tuotteita myydään kävijöille. Eipä onnistuisi Suomessa, ei.

Palasimme keikan jälkeen Prahaan, ei enää satanut ja tiet olivat jo sulia. Uni tuli helposti ja sitähän sitten riittikin seuraavaan iltapäivään asti.

Sunnuntai oli vapaapäivä. Läksimme Onnin kanssa kävelylle, kiersimme kaupunkia kolmisen tuntia ja lounastimme. Illalla isäntäpariskunta ja koira Patsku houkuttelivat minut vielä yhdelle tuopilliselle erääseen mainioon lähiseudun pubiin. Onni raportoi vaalivalvojaisista, että Haavisto on mukana toisella kierroksella. Nostimme maljan.

Maanantaipäivä meni lähinnä lepäillessä ja sähköposteja hoidellessa. Illalla oli viimeinen keikkamme eräässä mainiossa pubissa kaupungilla. Jälleen täysin akustinen veto ja oli hienoa ja hyvä keikka, hyvä bändi! Keikan jälkeen läksimme Michalin kotiin viettämään herraskaista elämää.

Vanhemman hirven sarvet Shcwartchbergenin linnan katolla

Nyt istun Arlandan kentällä. No, itse asiassa ihan sisätiloissa kahvilassa. Jatkolento lähtee tunnin päästä. Täytyy vielä kehua bändiä. Musiikki on pääasiassa Michalin joko itse säveltämää tai ainakin hänen valitsemaansa. Vieraita biisejä on mm. Theolonius Monkilta. Joku voisi sanoa, että soitamme jatsia, mutta itse luonnehtisin tätä enemmän etnon suuntaan, ehkä etnojatsia tai vaan maailmanmusiikkia. Useasti biisissä on vain yksi sointu, tai ei ehkä edes sointua, vaan torvikuvio, johon kukin soittaa mieltymyksiensä mukaisesti omat juttunsa. Ja homma kulkee kuin hirvi. Meditatiivinen ja rytmikoipea nostava vaikutus ovat samassa paketissa, itsekin joraan basson vieressä kuin... no, vanhempi hirvi.

Tämä bändi pitää tuoda Suomeen.